25. lokakuuta 2008

4.10 The Legend promokuvia








19. lokakuuta 2008

4.09 Greatness Achieved promokuvia




9. lokakuuta 2008

4.08 The Price promo

8. lokakuuta 2008

Saran kohtalo

Miksi Saralle kävi niin kuin kävi?

Toisen kauden jälkeen kaikki oli hyvin. Vaikka Sarah Wayne Callies oli raskaana hänelle oli luvattu kokonainen kolmas kausi. Raskautensa ja äitiyslomansa vuoksi hän tulisi olemaan poissa vain kolmannen kauden muutamasta ensimmäisestä jaksosta.

Paon käsikirjoittajat esittelivät Foxille ensimmäisen ideansa kolmannesta kaudesta mutta se ei mennyt läpi. Heidän oli keksittävä jotain uutta. He saivat idean: tapetaan Sara kauden puolivälissä sarjan mennessä perinteiselle talvitauolleen. Tässä skenaariossa Sara kuolisi Michaelin käsivarsille. Käsikirjoittajat esittelivät idean Foxille ja se hyväksyttiin.

Kuulleessaan Saran kohtalosta (ja siitä että saisi vain puolikkaan kauden) Sarah Wayne Callies ei enää suostunut allekirjoittamaan sopimusta kolmannesta kaudesta. Niinpä kuvausten alkaessa Paon tekijöillä ei ollut käytössään Saran näyttelijää. Mitä tehdä? He eivät halunneet korvata Saraa jollain muulla näyttelijällä.

Koska tekijöillä ei ollut Sarah Wayne Calliesia heillä ei ollut kovin montaa mahdollisuutta. He eivät voisi näyttää koko kautta Saraa vain takaapäin. He eivät voisi myöskään tehdä kunnon kuolinkohtausta ilman näyttelijää. Siispä koska Sarah Wayne Callies ei halunnut palata sarjaan, Saran kuolema aikaistui. Ja myös muuttui erilaiseksi. Sellaiseksi jonka pystyi tekemään ilman näyttelijää.

Vielä toisen kauden jälkeen Sarah Wayne Callies edusti Prison Breakia näkyvän vauvamahansa kanssa.

3. lokakuuta 2008

4.08 The Price promokuvia





1. lokakuuta 2008

4.07 Five the Hard Way promo