Blogissa alkaa uusi perinne, viikon kuva. Viikon kuva löytyy aina sivupalkista, ja sen saa suuremmaksi klikkaamalla. Ensimmäisenä viikon kuvana on promo-otos ensimmäiseltä kaudelta, Lincoln ja Michael.
Olen tänään myös päivittänyt 3. kauden kuvagalleriaa lisäämällä kuvia neljästä viimeisestä jaksosta.
20. joulukuuta 2007
Vanha video kulissien takaa. Peter Stormare (Abruzzi) kiusaa Amaury Nolascoa (Sucre) kesken haastattelun.
Toinen kulissien takana video ensimmäiseltä kaudelta. Tällä kertaa Peter Stormare kiusaa Dominic Purcellia.
Kausien 1 ja 2 kaikki kuolemat. Toisen kauden dvd-boksin ekstra.
13. helmikuuta 2007
Tänään onkin töllössä Prison Breakin ensimmäisen kauden viimeinen jakso. Sarja jääpi nyt sitten tietysti tauolle, yhyy. Viime viikon jaksossa porukka pääsi viimein pakenemaan ja muurin yli. Fox River 8.
Aloitin viime viikolla sarjan katsomisen ihan alusta asti, tällä hetkellä olen menossa jaksossa 11. Oli siellä jopa joitain juttuja joita en ollenkaan muistanut, alussa kun en Pakoon mitenkään erityisen intohimoisesti suhtautunut. Eniten itketti viattoman Marilyn-paran kuolema, ja Westmorelandin suru. Sethin itsemurha kummittelee mielessäni, ehkä siksi että hän muistutti jollain tapaa veljeäni.
Mielestäni ensimmäisen kauden parhaat jaksot ovat 1.20 Tonight, 1.21 Go ja 1.16 Brother's Keeper. Ensinmainittu on kenties paras, ja sen olenkin katsonut lukemattomia kertoja. Etukäteen ajattelin takaumajakson Brother's Keeper olevan tylsä ja huono, mutta se osoittautuikin todella hyväksi ja mielenkiintoiseksi.
Mutta tänä iltana siis... viimeistä viedään. "Ensimmäisellä kaudella kiinnijäämisen hintana oli kymmenen vuotta lisää tuomioon. Toisella kaudella kiinnijäämisen hintana on... kuolema."